Koska kesällä kuuluu matkailla, tekee myös Zondag kesäisiä ekskursioita Turusta maailman muihin, vähemmän merkittäviin metropoleihin. Eilen muutoma meistä matkusti Helsinkiin katsomaan ehkä hienointa miljoonista hienoista kanadalaisbändeistä. Lavalla nähtiin Feistin poikaystävän Kevin Drewn yhdessä Brendan Canningin kanssa luotsaama Broken Social Scene. Seitsenhenkinen orkesteri aloitti pitkälle kolmatta tuntia kestäneen keikkansa kappaleella 7/4 (shorelines) ja silloin vietiin. Ainakin yksi allekirjoittaneista vain hymyili hölmösti koko unversumin siisteimmän keikan ajan. Konsertin tunnelma oli todella lämmin, keskittynyt ja hyväntuulinen. Bändi hauskuutti yleisöä kappaleiden väleissä ja yleisö kuunteli hiljaa.
Kiertueensa Urho Kekkosen Kadulle päättänyt kollektiivi oli selkeästi nauttinut itäisen Euroopan kiertämisestä – ainakin sellaisella vimmalla kiertuepirut päästeltiin ulos. Aluksi rokattiin suoraviivaisesti, sitten kilisteltiin, huudatettiin, kokeiltiin, ja lopuksi tehtiin samanaikaisesti kaikkea edellämainittua. Sopivan hallitsemattoman oloinen meno jaksoi sytyttää maanantaita potevan yleisön hyvin. Eikä ainakaan haittaa ollut yhtyeen paikoin eriskummallisista, aina yhtä rakkaudentäyteisistä jutusteluista.
Lavalla nähtiin tietenkin myös yleisön joukosta napattu mies, jonka paidan vilkkuvat valot harmittavasti pettivät tosipaikan hetkellä – lieneekö ollut sähkön Melty Man asialla. Se ei haitannut hyväntuulista, vetopasuunan viemää menoa. Eläköön Kanada, musiikki, ja ystävyys!
BSS:n musiikkia löydät mm. täältä.
Avainsanat: Broken Social Scene, Helsinki, Kanada, musiikki, Tavastia, Uncategorized