Turun Ylioppilasteatterin syksyn ensimmäisellä ensi-ilta paikalla on Milla Mertasen ohjaama Jaettu Uni. Näytelmä pohjautuu osittain Leena Krohnin teksteihin ja ohjaaja on työryhmän kanssa työstänyt niiden kimmoittamana kunnianhimoisen todellisuutta, ihmissuvun jatkuvuutta sekä mielenterveyden rajapintoja koskettelevan kokonaisuuden. Näytelmässä ei ole aristoteellista kaarta, eikä sitä ole prosessin aikana ilmeisesti tavoiteltukaan. Näytelmä koostuu pikemminkin fragmentaarisista, kuitenkin toisiinsa lomittuvista kuvista, joissa seurataan muutaman henkilön henkilökehityksen kaarta.
Yhtenä tapahtumien juonellisena keskiönä on pariskunta, joka kuuluu Vapaaehtoisen sukupuuton seuraan, epämääräiseksi jäävään ryhmittymäään, joka kannustaa ihmisiä aborttiin ja soluketjun katkaisemiseen, siis lisääntymättömyyteen. Toisena selkeänä hahmona on ihmisiä syväjäädyttävä tiedemies. Itsensä syväjäädyttävä ihminen saavuttaisi tietyn asteisen kuolemattomuuden ja oman elämänsä jatkuvuuden jonain
myöhempänä ajanohtana kuin se normaalisti olisi mahdollista. Kolmantena keskittymänä seurataan puli-akkaa ja tyttöä, joka on kahlinnut itsensä eräänlaiseen kehtovankilaan. Tyttö kieltäytyy syömästä tai muutenkaan turvaamasta omaa jatkuvuuttaan. Kohtaukset muodostuvat puli-akan ja tytön kohtaamisista, eräänlaisen ystävyyden ja maailmankatsomusten vaihdon hetkistä.
Kokonaisuus on pätkittäinen ja yhtenevyyden hetkistä huolimatta osaset ovat osin vaikeasti toisiinsa limitettävissä. Lavalla on yhtäaikaisia tapahtumia, joiden seuraaminen on kuitenkin vaivatonta. Parhaimmillaan kohtaukset jatkavat toisistaan ammentaen ja toisiaan täydentäen saumattoman oloisesti ja visuaalisen iloitellen estoitta ympäriinsä pirskahdellen. Pahimmillaan kohtausten vaihtuminen, sisältö ja katsojalle asti tuleva näyttämöllinen sanoma jää televisiosketsiviihteen tasolle. Kohtaukset sinänsä toimivat ja myös kantavat itsensä loppuun, mutta kokonaisuutena olisi kaivannut dramatisoinnilta väkevyyttä ja tekstin tuomiseen lavalle voimakkaammin näyttämölliseen toteutukseen suuntaavaa otetta, jotta repliikit ja monologit eivät jäisi Krohnin tekstin lavalle tuomisen välttämättömäksi välipahaksi.
Hahmot itsessään ovat onnistuneita ja mielenkiintoisesti rakennettuja sekä näyttelijäntyö tarkkaa. Visuaalisuus on näyttämöllä hyvin läsnä. Lavalta löytyy projisiota sekä televisio- että varjokuvaa, osin hyvinkin toimivasti tapahtumiin linkitettynä. Projisio kuvaa osin lavan tapahtumia ja osin muuten yleisöltä näkymättömäksi jääviä, kulisseissa näyteltyjä, tapahtumia. Televisioissa pyörivät kuvat jäävät irrallisiksi eivätkä tule motivoiduiksi kuin joissakin yksittäisissä repliikeissä. Lavastusta ei juuri ole, vaan lavalta löytyy ainoastaan toiminnan kannalta välttämättömät tavarat, muuten lavatoteutus on musta laatikko -mallia. Tämä ratkaisu istuu tämän näytelmän maailman luomisen pohjaksi oikein hyvin.
Kokonaisuus ei ehkä lopultakaan kuitenkaan täysin vakuuta, mutta siitä huolimatta katselukokemusta ei voi visuaalisuuden, yksittäisten toimivien kuvien ja hahmojen onnistuneisuuden takia pitää ollenkaan täysin kelvottomana. Krohnin tekstit ovat kiehtovia, lavatoteutuksessa ne kaipaisivat kuitenkin lihaa ympärilleen, jotta niiden voima pääsisi oikeutetusti esille ja ne kykenisivät pitämään katsojaa otteessaan koko parituntisen ajan.
-W/Z
Avainsanat: jaettu uni, leena krohn, milla mertanen, turun ylioppilasteatteri, ylioppilasteatteri
