Ilmastolakibileille jatkoa Tampereella

By zondag

Zondag järjestää yhteistyössä Maan ystävien kanssa tänä keväänä toisetkin Ilmastolakibileet tukemaan Polttava Kysymys -kampanjaa. Toisin kuin Dynamon bileissä kevättalvella, tällä kertaa ei juhlita helleteemalla, kesän ollessa ovella jo muutenkin kun juhlat ottavat paikkansa Tampereen Klubilla to 28.5.

Illan livemusiikista vastaavat bändit Traffic Island, The Friend, Hi-Lo & In Between ja Tuulia sekä Matti Johannes Koivu soolona. Maaliskuussa toisen levynsä julkaissut Ruohosen veljesten bändi Traffic Island on kevään ahkeran keikkailun myötä erinomaisessa vireessä. Turunkin bileissä nähdyn The Friendin keikalla on luvassa erittäin tansittavaa indierockia, joka takuulla nostaa tunnelman kattoon ja sen läpi.

Hieman tunnelmallisemmasta indiepopista vastaa tamperelainen Hi-Lo & In Between, joka piipahtaa kahdella Saksan keikalla juuri ennen Tampereen Klubin keikkaa. Lavalla nähdään myös kulttimainetta nauttiva Tuulia, jonka suomeksi sovitetut akustiset versiot Tool-yhtyeen kappaleista ovat yhtä nautittavia kuin pisteliäitä. Illan ensimmäisenä esiintyjänä nähdään Ultramariini-yhtyeestäkin tunnettu Matti Johannes Koivu, jonka uusin sooloalbumi – Irwin Goodmanin lauluja – ilmestyi viime keväänä.

Polttava Kysymys on Euroopanlaajuinen kampanja, jonka tavoitteena on saada hyväksytyksi ilmastolaki, joka velvoittaa hallitusta tekemään vuosittaisia päästövähennyksiä. Suomen kampanjan tavoitteena on laki viiden prosentin vuotuisista päästövähennyksistä, ja näin päästövähennykset olisivat 38% vuoteen 2020 mennessä ja 87% vuoteen 2050 mennessä. Radiohead-yhtyeen nokkamies Thom Yorke on ollut aktiivisesti mukana tukemassa kampanjaa, jonka ajama ilmastolaki on jo saatu voimaan Iso-Britanniassa.

Ilmastolakibileet
Klubi, Tre to 28.5.
Traffic Island
The Friend
Hi-Lo & In Between
Tuulia
Matti Johannes Koivu
+DJ Kimito Diskotek

klo 19-04. Liput 8€ (ennakot: Klubi, Epe’s ja Swamp Music). K-18

Tervetuloa!

Lisätietoa kampanjasta ja muista siihen liittyvistä Ilmastolakibileistä: http://www.polttavakysymys.fi

Avainsanat: , , , , , , ,

Jätä kommentti